Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roosa nauha -lanka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Roosa nauha -lanka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2014

"Tässä huivissa on hyvä sokkeli"

Olen ihaillut Rockefelleriä jo pidemmän aikaa ja tilatessani roosa nauha -lankoja vaihtosukkiin, tilasin langat myös tähän. Värit eivät kuitenkaan olleet aivan sitä, mitä toivoin. Ajattelin kirkasta oranssia ja tummaa harmaata. Valitettavasti langan oranssi oli melko vahvasti murrettua ja harmaa oli minusta ennemmin harmahtavan ruskeaa.

Langat saadessani harmittelin asiaa hieman ja melkein päätin jo tehdä langoista sukkia. Äitini kuitenkin löysi kaupasta takin, johon kertoi kaipaavansa huivia väripilkuksi. Samalta reissulta matkaan tarttui myös oranssi-ruskea hattu, jonka väreihin huivilankani sopivat vallan mainiosti. Samalla reissulla ratkesi siis kaksi ongelmaa: äitini joululahja ja mitä teen väärän sävyisille huivilangoille.
Viimeinkin valmis. Kuvattu muuten vuoden viimeisenä päivänä.
Vähän jouduin ohjetta muokkaamaan, koska lanka ei riittänyt alkuperäisen ohjeen mukaisiin sivukolmioihin. Katkaisin toisen kolmion kesken ja tein toiseen kavennukset tuplatiheydellä. Mietin moneen kertaan pitäisikö huivista tehdä symmentrinen ja purkaa se pidempi kolmio. Jätin kuitenkin purkamatta eikä se epäsymmetrisyys näytä ollenkaan niin pahalta kuin pelkäsin.

Valitettavasti joulunalusflunssa hieman hidasti tekemisiä enkä saanut pääteltyä huivia ajoissa. Niinpä päätin antaa huivin äidilleni syntymäpäivälahjaksi vuoden alussa ja annoin aiemmin postatut sukat hänelle jo joululahjaksi.
Kuvausassistentti esittää yhden tavan käyttää huivia.
Lahjan saaja kommentoi otsikon kommentilla huivin nähdessään. Kaiketi hän piti lahjastaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Vaihtosukat osa 2

Esittelin aiemmin sukat, jotka sain sukkavaihdossa. Nyt on aika esitellä itse tekemäni sukat.

Sukkien langaksi valikoitui pitkän pohtimisen jälkeen Roosa-nauhasukkalanka, josta valitsin itseäni miellyttävän oranssin. Valitettavasti oranssi ei ollut aivan niin räväkkä kuin olisin toivonut, mutta mukavaa sekin oli tehdä. Ohjeeksi löysin Nemesiksen vastaanottajan jonosta.

Sukat ennen pakkaamista
Malli oli todella mukava tehdä ja sukkien tekemiseen koukuttui melko vahvasti. Piti neuloa vielä pari riviä ja taas pari riviä. Tekeminen oli niin mukavaa ja mallikin viehättää silmää, joten luulen, että jossain vaiheessa joudun tekemään itselleni samalla ohjeella sukat.

Blokattuna